KeSSet kultakoneen kyydissä
Salibandyn seitsemännet MM-kisat pelattiin himpun ennen joulukuun puoliväliä Prahassa – eikä tietenkään ilman Keski-Suomen Salibandyerotuomareita. Vaikka yhtään KeSSetin kaveria ei tällä kertaa ollutkaan kaukalon puolella oikeutta jakamassa, katsomoon KeSSet loi oman MM-tunnelmansa.
Yhdeksänhenkinen KeSSetin kisajoukkue muodosti noin puolet ex-KeSSet-tuomarin Jouni Suomisen reissufirman legioonasta. Kerhoa Prahassa edustivat käänteisessä aakkosjärjestyksessä Markku Sundvall, Lauri Oksanen, Pekka Meskanen, Andrew Lewis, Reijo Lampinen, Petteri Heimonen, K-P Autio, Jaakko Andersson ja I-P Airola. Muut Suomisen ”perheeseen” kuuluneet olivat mm. MM-pelaaja Juho Järvisen lähisukulaiset sekä liigatuomarilegendat Rainer Ehro ja Pasi Kylmämaa.
Matka alkoi torstaina 11. joulukuuta, kun erinäinen määrä kessetiläisiä starttasi eri aikoihin ja eri autoissa Keski-Suomesta liikkeelle. Kokoontuminen oli Seutulassa ulkomaan terminaalissa, jossa pikaisten kuulumisten ja rahan vaihdon sekä turvatarkastusten jälkeen kohdattiin matkanjohtaja Suominen – missäpä muuallakaan kuin ylihintainen tuoppi kädessä lentoaseman baarissa.
Prahaan seurueen vei melko täysi kone, jossa eräille osui vieruskaveriksi mm. suomalainen näyttelijä. Hänen toimintaansa ei kuitenkaan ilmeisesti katsottu 2+10:n arvoiseksi. Matka meni muutenkin mukavasti tsekkiläisen lentoyhtiön ”täyttävien” sämpylöiden ja virvoketarjoilun siivittämänä.
Pirssi
Seurue oli Tshekissä sen verran myöhään, että ensimmäisen illan ohjelmaksi jäi vain muonituksen hoitaminen. Tässä vaiheessa tuomariseurue yritti vielä pitää kynsin hampain urheilullisuudestaan kiinni valitsemalla pastapaikan, joka todettiin halvaksi – tosin myöhempinä päivinä saatiin huomata, että ehkei se ihan kaikkein huokein ollutkaan.
Betonikolossit tulivat tutuksi
Perjantaiaamu valkeni koleana, mutta sitä uhmatenkin KeSSetin ”konkariosasto” päätti lähteä jo hyvissä ajoin Prahan Sparta-areenalle ihmettelemään B-sarjan jumbofinaalia. Hieman pidempään nukkuneet saivat palkintonsa myöhemmin, kun selvisi, että Prahan kakkos-MM-areenan etsimiseen oli seurueelta pyörähtänyt pari tuntia. Toisessa aallossa tulleet sentään löysivät punaista hehkuvan liikuntahallin betonilähiön keskeltä ”vaivattomasti” – tosin konkarien puolustukseksi on sanottava, että Sparta-areenaa ei ollut kyllä millään lailla koristeltu MM-pelipaikaksi. Ensimmäinen vinkki oikeasta osoitteesta oli vasta hallin parkkipaikan puomiin kiinnitetty ”WFC Staff only” –lappunen.
Silminnäkijähavaintojen mukaan B-sarjan jumbofinaali oli jotain Suomen nelos-kolmosdivarin tasoa, mutta Unkarin ja Slovenian välinen B-sarjan välierä oli jo parempaa. Erotuomareina ottelussa hääri Norjan pari, jolla on paikkansa tässä tarinassa vielä myöhemminkin.
Meno parani entisestään suomalaisten Mikko Alakareeen ja Vesa Vilkin viheltämässä toisessa välierässä Saksa-USA. Sen katsominen jäi kuitenkin kesken, kun seuruetta kutsuivat jo toiset puuhat: K-P:n bongaama Tshekin jääkiekkoliigan kamppailu Sparta Praha-Trinec. Hallille oli mentävä hyvissä ajoin nauttimaan tshekkiläisestä fanikulttuurista.
Halli oli mukavan neuvostohenkinen korkeine kattoineen ja loivine katsomoineen. Samalla areenalla Suomi onki aikanaan jääkiekossa ensimmäisen MM-mitalinsa vuonna 1992. Toisessa päädyssä Spartan fanit huudattivat vuoroin kumpaakin katsomon laitaa. KeSSetin kivikovat kiekkoasiantuntijatkin bongasivat pelaajalistoilta monta SM-liigasta, Tshekin maajoukkueesta ja jopa NHL:stäkin tuttua nimeä.
KeSSetin asiantuntijaraati ei ollut aivan tyytyväinen ottelun tasoon, mutta perjantai-illan viihteenä matsi menetteli. Sparta menetti viimeisellä seitsemällä minuutilla 4-1-johtonsa, mutta voitti pelin kuitenkin rankkarikisassa. Matsin jälkeinen sessio päätyfanien ja joukkueen kesken oli näkemisen arvoinen. Myös metromatka hyppivine Sparta-faneineen piirtyi mieleen.
Seuraavana päivänä kielimies K-P bongasi paikallisesta lehdestä joukkueiden saaneen paikallisessa lehdessä arvosanoiksi 6/10 (Sparta) ja 5/10 (Trinec). Tuomaristo sai arvosanan 3, tosin asteikko jäi tässä hieman epäselväksi. KeSSet huomioi dumaritoiminnasta erityisesti, että jäähyjä ei jaettu muusta kuin kampituksista. Liekö ottelun erotuomarilta unohtunut alkuhälinässä muut näytöt…
Tarkkaa peliä hallin portilla ja kentällä
Lauantaipäivänä alkoivat sitten varsinaiset tositoimet, kun jyväskyläläistä salibandykulttuuria kunnioittavasti nimetty hulppea O2-Areena odotti faneja yli 17 000 katsojaa vetäviin uumeniinsa. KeSSet-poppoo suunnisti paikalle jo alkuiltapäivästä B-sarjan finaaliin, ja sai yllättyä lähes lentokenttätasoisista turvatoimista. Hallin narikkaan jäivät mm. Oksasen Laurin kuvausvälineet, ja eräs toinen suomalainen manasi jonossa, kun kannettava tietokone koki saman kohtalon. Tarkkoja nämä tshekit.
B-sarjan finaalissa Saksa ja Puola mättivät maaleja saaden lopputulokseksi 10-7. Erotuomareina hääri kahden ja puolen vuoden takaa Tukholman Globenista suomalaisillekin niin tuttu finaalipari: Sveitsin Thomasit Kläsi ja Baumgartner. He eivät nytkään saaneet myytyä kaikkia tuomioitaan ainakaan mustana haukkaparvena O2-Areenan piippuhyllyllä päivystäneille KeSSetin miehille.
Varsinainen herkkupala odotti kuitenkin pari tuntia myöhemmin. Alkuperäisestä aikataulusta poiketen ensimmäiseksi välieräksi siirretty Suomi-Tshekki jännitti varmasti kaikkia hallia hiljalleen täyttäneistä faneista. Nuoren ruotsalaistuomariparin vihellettyä pilliinsä paikalla oli kuitenkin vain kaksi kessetiläistä: loput manasivat viipynyttä ruokatarjoilua jossain lähiravintolassa. No, ehtivät hekin lopulta paikoilleen kolmannen erän puolivälissä.
Lopulta he, kuten muutkin lähes 10 000 katsojaa näkivät, kun Tshekki tuhlasi paikkansa ja Suomi voitti 4-2. Mieleen jäivät erityisesti Ales Zalesnyn raivokkaat tuuletukset ja päätykatsomon fanien halailut kaukana kaukalosta. Tunnelmaa areenassa riitti, mutta tällä kertaa Suomi kesti. Pohdittavaa finaaliin kuitenkin jäi…
Pihvi ja Lollo Rosso-salaattia
Toisen semifinaalin Ruotsi-Sveitsi ajatteli joku varmaan olevan pässinlihaa, mutta hetkeäkään ei halliin jäämistä tarvinnut katua. Käkikellomaa piinasi keltaisia ihan tosissaan. Myös suomalaiset erotuomarit Vilkki ja Alakare onnistuivat.
Jatkoajalla Sveitsillä oli jopa paremmat paikat, mutta niin vain ”hannuhanhille” pallo pomppi jälleen ja sveitsiläiset joutuivat pettymään. Toisaalta, unelmafinaali Suomi-Ruotsi olisi taas edessä – jo viidettä kertaa MM-tasolla.
Huonekalujättiä ei pääse pakoon
Kisojen päätöspäivänä sunnuntaina KeSSetin ”konkariosasto” päätti seikkailla kunnolla. He matkustivat metrolla keltaisen linjan päätepysäkille ja päättivät hypätä ensimmäiseen vastaantulevaan bussiin, kuten tekivätkin. No kuinkas kävi? Bussihan suunnisti suomalaisillekin niin ihanan tuttuun nelikirjaimiseen ”paratiisiin” Ikeaan. Seurue ei tästä hätkähtänyt, vaan osa suunnisti tähän ruuvausharjoittelun mekkaan. Osa puolestaan meni läheiseen urheiluliikkeeseen, jossa heitä hämmästytti mm. ennennäkemätön maila, jossa oli kuminpalasia lavoissa ja kansainvälisen liiton hyväksymistarra varressa.
"Kumilapa"
Varsinainen toiminta odotti kuitenkin O2-Areenalla, jossa jaossa oli mitaleja. Lewisin Antti veikkaili pronssipelistä runsasmaalista, mutta sellaista siitä ei tullut. Vaikka lopussa verkkoa saatiinkin vähän heilumaan, tarkkuus leimasi ottelua – joka tämäkin meni jatkoajalle. Siinä sympatiat olivat Tshekin puolella, joka ei ole koskaan voittanut pronssia. Mutta niin vain edellisiltana äkkikuolemamaalilla pettynyt Sveitsi oli nyt se joukkue, joka osui jatkoajalla. Pronssiset mitalit siis käkikellomaahan ottelussa, jonka tuominneet ruotsalaiset ”kekkoset” olivat kansainvälisellä kentällä huhujen mukaan mahdollisesti viimeistä kertaa.
Kisojen kruunu
Tiettävästi viimeistä kertaa kansainvälisessä kaukalossa oli myös ainakin toinen myös finaalin erotuomareista. Pääosin viime vuosien Suomi-Ruotsit viheltänyt norjalaispari sai kunnian olla MM-loppuottelussa oikeutta jakamassa.
Päähuomio kiinnittyi kuitenkin varsinaisiin gladiaattoreihin: mm. viimeistä otteluaan – ainakin omien sanojensa mukaan – pelanneeseen Ruotsi-kippari Niklas Jihdeen sekä esimerkiksi keskisuomalaisille tuttuihin Kohosen veljeksiin, jotka molemmat olivat Suomen ykkösketjussa. Oli ilahduttavaa nähdä, että pronssipelin pettymyksestä huolimatta tshekkikatsojatkaan eivät lähteneet hallista pois, vaan salibandyinnostus riitti seuraamaan myös kisojen ykkösmaiden kohtaamista. Itse ottelussa tuntuikin, että tshekkien enemmistö oli Suomen puolella. Myös muista katsojista suomalaisia tuntui olevan suurempi osa, vaikka kokokeltaisia katsomonosiakin O2-Areenasta löytyi.
Avauserä oli uskomatonta hurmosta. KeSSetin katsomonosassa olleet ruotsalaiset eivät voineet kuin pyöritellä päätään, kun Suomi raivoisan kannustuksen siivittämänä upotti neljä palloa Ruotsin reppuun. 4-0! Tämä pakotti keltapaidat aikalisään ja maalivahdin vaihtoon.
Erätauolla Globenin muistot alkoivat hiipiä ainakin ”Sunen” mieleen, joka vessassa kyseli uskoa Suomen johdon pitämiseen. No pakkohan se on uskoa!
Mutta kuinkas kävikään? Toisessa erässä Ruotsi myllytti kolme maalia, ja toisella tauolla toiletissa kohdattiin enää yhden maalin eron turvin.
Kun kolmannen erän alkuun Ruotsi latoi kolme maalia lisää ja meni 4-6-johtoon, monet telkkarit Suomessa menivät kiinni. Hallissa silmiään ei kuitenkaan voinut – eikä halunnutkaan – sulkea, joten oli pakko vain kannustaa ja uskoa sinivalkoisiin. Palkinto luottamukselle tulikin, kun Suomi osoitti kovuutensa nousemalla tasoihin 6-6:een. Globenin muistot alkoivat toistaa itseään sikälikin, että taas mentiin jatkoajalle.
Jatkoajalla Ruotsin hallitessa mieleen hiipi ajatus, että näinkö tässä taas käy. Viiden minuutin kohdalla jostain kummasta taas kaksi tehtyä maalia tähänkin finaaliin kaivanut Niklas Jihde sai unelmapaikan, mutta Henri Toivoniemi sai jostain kättään väliin.
Pallo Suomelle ja Rickie Hyväriselle. Lauo jo! Ei… Tuska alkoi taas nousta Rickien säästellessä hyvää laukaustaan, mutta kun hän kiersi Ruotsin pakin ja pallo lähti suoraan vapaana takatolpalla odottavalle Tero Tiitulle, peppu irtosi jo penkistä.
SE ON SIINÄ! Sitten halailtiin, huudettiin ja hypittiin. Tunnelma oli uskomaton. Kisajärjestäjät huudattivat ”Hard Rock Hallelujahia” ja Santtu Manner teki lumienkeleitä kentälle levitetyssä kultahippukasassa.
Kun kaiken kruunuksi vielä norjalaisten erotuomarien voitiin todeta onnistuneen, hekin olivat aplodinsa ansainneet saadessaan kultamitalit kaulaansa.
Ja juhlat jatkuvat
Hallin ulkopuolella pääshow’n varastivat naapurikerhomme TaSen liigamiehet Heikkilä & Salminen, jotka tv:stä tuttuina sarvipäinä kiihottivat kansaa vielä metrossakin. Tätä oli tosin todistamassa KeSSetin miehistä vain Jaakko ”Anderssons” Andersson muiden mennessä jo aiemmalla maanalaisella eteenpäin.
Mestaruusillallisen jälkeen suurin osa KeSSetin kavereista painui hotellille, mutta pitihän sitä virallisiin kisabileisiinkin kerhon edustusta saada. Lähinnä suomalaisten miehittämässä ja naisittamassa yökerhossa tunnelma nousi huippuunsa, kun Suomen kapteeni ”Mikke” Järvi saapuu kultapokaalin ja muun seurueen kanssa paikalle. Selkääntaputtelijoita riitti.
Kansainvälisen ”floorball familyn” tiiviydestä kertoo, että paikalla juhlissa olivat myös tuomarit – niin finaalin ja pronssipelin viheltäneet kuin myös muitakin kisaviheltäjiä. KeSSetin edustajat tarjosivat finaalin norjalaisparille kehut oikein erikseen. Englanti oli ehkä huonoa, mutta norjaa ei sentään puhuttu.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös tämä kisareissu. Aamupalalla oli väsynyttä, mutta onnellista porukkaa. Keskipäivän aikaan lähti kuljetus lentokentälle, jossa lisäfiilistä toi se, että Suomen joukkue matkusti samalla koneella. Pelaajat saivatkin vielä erikseen onnittelut myös niiltä kessetiläisiltä, jotka eivät kisabileissä olleet.
Lätkän MM-95:n tapaista hävittäjäsaattuetta joukkueella ei ollut, mutta eipä pelaajilla myöskään mustia laseja. Arki koitti heillekin nopeasti, mutta hengähdystauon raskaan liigakauden keskelle pystyi suomaan.
Helsinki-Vantaalla suomalaisia odotti vastaanottokomitea ja kameralauma, mutta jostain syystä mediaa eivät ensimmäisten joukossa portista ulos tulleet KeSSetin miehet kiinnostaneet. Pitihän kisajoukkueen saapuminen paikanpäällä vielä todistaa, mutta sitten oli jo lopullisen kotimatkan aika. Autossa tunnelma oli väsynyt mutta onnellinen. Pimeää tietä Jyväskylään valaisivat lamppujen lisäksi hyvä mestaruustunnelma ja hyvät muistot.
Viimeisimmät olivat kotona Keski-Suomessa iltauutisten jo mentyä. Viimeistään tässä vaiheessa voitiin todeta KeSSetin tehneen taas onnistuneen reissun. Ehkä kahden vuoden päästä Suomen MM-kotikisoissa vuokrataan sitten se oma aitio, jota jotkut seurueen vääräleuat jo hulppean O2-Areenan liukuportaissa pohjustivat…
Iso kiitos kaikille mukana olleille ja vielä kerran onnittelut Suomen joukkueelle!
