Pohjola CUP 2008

ALKU: Heinäkuun puolivälin jälkeen sähköpostiin tippunut viesti kertoi allekirjoittaneille kohdallemme osuneesta kunniatehtävästä. Olimme kaksi niistä kahdeksasta erotuomarista, jotka oli valittu U19-poikien maajoukkueeseen pyrkivien pelaajien näyttöturnaukseen Pohjola Cupiin vuosimallia 2008. Torstaista sunnuntaihin 7.-10. elokuuta Eerikkilän urheiluopistolla oli tarkoitus mitata niin reilun sadan maajoukkue-ehdokaspelaajan kuin meidän erotuomarienkin fyysistä ja henkistä kanttia.

Laukut pakattuina ja akut ladattuina kohtasimmekin torstaiaamuna Tampereella Kari Koskimäen, joka oli toinen turnaukseen valituista Mansen miehistä. Toinen, Kimmo Olkkola, napattiin autoon matkan varrelta. Vaikka ajo-ohjeiden piti olla selvät, neljällä ”puusilmällä” varustettu autokunta onnistui silti missaamaan tien varressa Eerikkilän urheiluopistolle opastaneen kyltin. Mutta neuvoa kysyvä ei tieltä eksy: niinpä vinkkiä kysyttiin tällä kertaa fiksummilta ja lopulta oikea paikka löytyi. Kiitos hyvin suunnitellun aikataulun, olimme lopulta ajoissa majoittumassa kahden hengen huoneisiin. Jako näytti sujuvan tiukasti erotuomarikerhorajoja noudattaen ja niin me KeSSetin miehetkin päädyimme kämppäkavereiksi.

Ruokailun jälkeen oli aika tavata muutkin paikalle kutsutut erotuomarit. Jyväskyläläisten ja tamperelaisten lisäksi Sisä-Suomesta mukaan oli kutsuttu myös Aarni Heikkilä Forssasta. Loput kolme viheltäjää tulivatkin ”metropolialueelta”: Jan Hiekkarinta Helsingistä, Joel Kujala Vantaalta ja Antti Merenheimo Espoosta. Tähän väliin on aika esittää muuten KeSSetin edustajia koskeva kysymys: mikä ulkosalibandyllinen asia on heidän henkilöhistoriassaan yhdistävä tekijä? Vastaus paljastetaan lopussa.

KOULUTUS: Pohjola Cupin kouluttajina toimi kaksi kansainvälisissäkin liemissä toiminutta ”tuomarigurua”, Salibandyliiton erotuomarivaliokunnan tämän hetken puheenjohtaja Klaus Koskela sekä Ronny Brännbacka. Koulutuksessa oli joka päivälle oma teemansa. Torstaina keskityttiin turnauksen vihellyslinjan omaksumiseen. U19-maajoukkuevalmentajana jo pitkään toiminut Lasse Eriksson tuli kertomaan, mitä turnauksen erotuomaritoiminnalta odotettiin. Hän painotti, että poikia valmistettiin kansainvälisiin otteluihin. Olkapää vs. olkapää –kamppailutilanteet oli sallittava. Erikssonin mukaan poikien kansainvälisten otteluiden – ja näin myös Pohjola Cupin – tuomitsemislinjan tulisi vastata miesten liigaottelun kovuustasoa.

Ronny Brännbacka ja Lasse Eriksson.

Toinen, ehkä yllättävämpi toive, Erikssonilta oli, että pallon puolelta myös mailapeli oli sallittava huomattavasti enemmän kuin Suomen sarjoissa. Perusteena oli se, että kv. peleissä ”salibandyn kehitysmaista” tulevat tuomarit linjaavat mailapelin näin. Vaatimukset tuntuivat erotuomarijoukolle kovilta, muttei mahdottomilta. Haasteeseen oltiin valmiina vastaamaan kunkin kykyjen mukaan.

Perjantaiaamuna vuorossa olivat kuntotestit. Ohjelmassa oli 1500 metrin juoksu, 10 metrin eteen- ja taaksepäin juoksun testi sekä taitorata. Testi oli lähinnä harjoitus, mutta tavoitteeksi oli kouluttajien puolesta asetettu liittoerotuomareiden testirajat. Viimeistään sateen piiskaamalla Eerikkilän urheiluopiston tartanilla Pohjola Cupinkin erotuomarijoukolle valkeni, että erotuomarius vaatii myös fyysisiä ponnisteluja. Liittoerotuomareiden 6.30 minuutin rajan taisi alittaa lopulta kaksi juoksijaa. A4-erotuomarien 7 minuutin (ilman ikälisiä) limiitin puitteissa maaliin selvisi vielä kolme. Sisällä suoritetuissa nopeustesteissä kaikki eivät vetäneet vaadittua toista kierrosta, kun jalkojen ja pään kunto tai voimien säästäminen illalla odottavaan peliin menivät edelle. Tiukkaa tekivät liittorajatkin näissä testeissä, mutta 1500 metrin testiä useampi ehti kyllä vaadituille lukemille etu- ja takaperin sekä vähän sivulaukkaakin vaatineilla radoilla. Yhteenvetona voi sanoa, että kun nopeus pysyy ja kestävyys paranee, niin kaikki nämä miehet kyllä suoriutuvat niistä liittorajoistakin, jos tarpeen joskus on.

Kuntoilun jälkeen perjantain suurennuslasin alla oli vuorovaikutus pelaajien, valmentajien ja tuomariparin kanssa. Kouluttajien Koskelan ja Brännbackan sanoissa toistui, että kentällä oltaisiin erotuomarin roolin sijaan ”ottelunjohtajia”. Tämä edellyttää, myös tilanteiden ”myymistä” sekä pelaajille että valmentajille, mikä edellyttää hyviä vuorovaikutus –ja viestintätaitoja muiden otteluun osallistuvien tahojen suuntaan. Tämä osio herätti paljon ajatuksia. Vaikka ajatuksissa olivatkin korkeamman sarjan ottelut ja niissä vaadittava vuorovaikutustaito, aihealuetta kannattaa pohtia ehdottomasti kaikissa peleissä. Hyvällä otteella kaikista otteluista saadaan jouhevampia ja kaikille osapuolille miellyttävämpiä tapahtumia. ”Kentällä saa myös hymyillä!” korostivat Koskela ja Brännbacka. Hangon keksin suuntaan pyrittiin saamaan myös Pohjola Cupin erotuomareiden naamoja, ja jokainen virne kentällä huomioitiinkin positiivisesti katsomossa. Tosin liika on liikaa tässäkin tapauksessa, eikä virnuilukaan sovi joka paikkaan. Tämäkin vaatii pelisilmää. Pääasia kuitenkin on, että erotuomarinkaan ei tarvitse olla koko ajan mikään kivikasvo. Inhimillisyys kuuluu myös salibandykaukaloon!

I-P tositoimissa.

Lauantaina pääpaino oli persoonallisuudessa. Erotuomareista yritettiin läpi turnauksen kaivaa esiin persoonallisia, positiivisia ominaisuuksia. Me tuomaritkin, kuten kaikki ihmiset, olemme yksilöitä, joiden kannattaa hyödyntää omia vahvuuksiaan. Tarvittaessa hyviä, omaan itseen istuvia juttuja voi mallintaa myös muilta erotuomareilta. Näillä avuilla kentällä viihtyy paremmin, ja ottelun johtaminenkin helpottuu. Parhaimmillaanhan se sujuu kuin itsestään, kun kentällä erotuomaripaitaan istuu omana itsenään.

Sunnuntaille jokaiselle Pohjola Cupin erotuomarille jaettiin neljän nähdyn päivän perusteella oma ”brändi”. KeSSetin miehille kollegat taisivat esittää muun muassa ”sääntötietävää”, ”Dalai Lamaa” sekä ”jämäkkää” toiselle ja ”lupsakkaa” sekä ”hymyilevää” toiselle. Tiedä häntä. Tuotemerkkejä ei juostu lanseeraamaan ainakaan vielä.

OTTELUT: Pelit alkoivat jo heti saapumispäivänä, ensimmäisenä päivänä vihelsimme parina, toisena päivänä meidät oli pariutettu Tamperelaisten kanssa, kuten kolmantenakin, viimeisenä päivänä Ilkka lepäili ja I-P vihelsi Tampereen miehistä toisen kanssa. Peleissä vauhti oli kovaa ja valmentajien toivomaa oikeanlaista kovuutta nähtiin paljon. Pojilla oli selvästi näyttöhaluja ja tietyllä tavalla tämä tarttui myös tuomareihin, kaikki paransivat loppua kohti. Vauhtia oli tosiaan paljon, mutta kontrolloitua. Peli oli myös yllättävän siistiä, jäähyjä taidettiin jakaa koko viikonlopun peleissä yhteensä yhtä paljon kuin normi 5-divari ottelussa.

Ilkka tositoimissa, kamera sumussa.

LOPPU: Kaikkien hyvienkin juttujen on pakko loppua joskus, viimeisen aamun pelien jälkeen oli vielä viimeinen istunto luokkatilassa. Keskusteletiin turnauksesta, brandeista ja kaikki tuomarit saivat omat ”brandi-pullot”, osa jopa lisälahjoja I-P sai paidan, koska hän oli kehittynyt eniten viikonlopuna aikana. Haikein mielin sanottiin hyvästit ja lähdettiin Karin kyydillä kohti Tamperetta ja sieltä junalla Jyväskylään.

Ja ai niin, siihen alkupäässä olleeseen kysymykseen. KeSSetin vuoden 2008 Pohjola Cup -edustajia yhdistää tietysti se, että molemmat ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi samana vuonna 2004. Ettäs tiedätte!