2+2+10+5+20 = ?

Perjantai 16.3.2007

klo 15:00

Aurinko paistaa ja on lämmin. Starttaan auton ja ohjaan sen kohti Tampereen MetroAuto Areenaa, josta poimin kyytiin Jere Alarukan, jonka kanssa lähdemme ajelemaan kohti Vantaata ja Tikkurilan urheilutaloa. Matkalla puhumme tulevasta viikonlopusta, ilmassa on paljon kysymysmerkkejä.

Olemme siis matkalla Pohjola-cupiin – valtakunnalliseen salibandyturnaukseen, jonne oli kutsuttu reilu sata Suomen parasta –89 syntynyttä salibandyjunnua. Turnauksessa katsastetaan pelaajia ensi vuoden 19-vuotiaiden maajoukkueeseen, joten pelaajilla on kova näytönpaikka. Me puolestamme olemme kaksi niistä 11 tuomarista, jotka niin ikään oli kutsuttu turnaukseen, ei pelaamaan vaan tuomitsemaan.

klo 19:30

Saavuimme illan jo hämärryttyä Tikkurilan urheilutalon hotelliin, jonne sitten majoituimme. 11 tuomaria oli jaoteltu kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä, joka koostui pääkaupunkiseudun, Lappeenrannan, Forssan ja Turun tuomareista, aloitti vihellykset jo samana iltana. Kakkosryhmä, johon me kuuluimme, täydentyi Pohjanmaan kaksikolla ja mahtuipa mukaan vielä yksi Helsingin-seudun kaveri. Majoitustilamme oli aluksi aikamoinen järkytys. Tuntui aivan kuin olisimme saapuneet ruotsin laivan hyttiin, toki tässä hytissä oli makuupaikka kahdeksalle jampalle, Stadin kundit saivat luvan majoittua kotonaan. Siinä vaihdoimme pari sanaa ja lähdimme päivälliselle.

klo 20:00

Alkupalaverissä keskustelimme turnauksesta. Turnauksen tuomaritoiminnasta vastannut Sami Rahikainen (kuvassa 1) , joka tunnetaan myös Etelä-Suomen aluevastaavana, kertoi turnauksen linjauksista. Hän painotti neljää asiaa: 1. Tilannekovuus eli turnauksessa pitää antaa pelata kylkikylkeä vasten kovaa, 2. Polvella pelaaminen pitää kitkeä pois, 3. kuten myös susikäden käyttö ja 4. taktiset rikkeet. Vuorovaikutusta pelaajien ja valmentajien kanssa piti myös pitää yllä ja olla positiivinen siinä suhteessa. Hän muistutti myös siitä, että tuomariporukassa syntyy kilpailua, mutta se kilpailutilanne pitää nähdä ja kokea positiiviseksi.

kuva 1

Turnausesittelyn jälkeen jokainen meistä esitteli itsensä, kertoi tähänastisesta tuomariurastaan ja tulevaisuuden tavoitteistaan. Oli ilo huomata, että tavoitteiden suhteen vallitsi laaja konsensus, lähes kaikilla kiilui silmissään raitapaita. Erotuomarit olivat motivoituneita, kaikilla halu kehittyä ja sitä paljon mainostettua asennetta

Puheiden jälkeen puheenvuoron sai ETV:n puheenjohtaja Klaus Koskela, joka jakoi viisaita sanoja erotuomarin kehityksestä, etenemismahdollisuuksista ja toivotti lopuksi hyvää turnausviikonloppua kaikille. Klasun jälkeen puheenvuoron sai Juha ”Sipa” Sirkka, joka painotti mm. sitä, että erotuomarit muodostavat oman joukkueen ja sillä hän tarkoitti sitä, että omaan pesään ei kusta! Sipa antoi myös pienen porkkanan turnauksen erotuomareille, nimittäin turnauksen viimeisen pelin puhaltavat tuomarit saavat maailmankuulun 2+10 tuotesarjan pipon. Tämä loi uudenlaisen kipinän positiiviseen kilpailuhenkeen. ETV:n poistuttua takavasemmalle n. klo 21, oli aika aloittaa illan koulutus. Katsoimme pelitilanteita erotuomarikoulutus dvd:ltä ja keskustelimme niistä. (kuva2) Klo 23 oli aika lähteä tutustumaan ”tuomarihytin” pehmeisiin sänkyihin

kuva 2

"hytti"

Tässä vaiheessa täytyy jo korostaa sitä uskomatonta yhteishenkeä, joka porukassamme vallitsi. Pystyin heti aistimaan sen positiivisen asenteen, joka kaikilla oli. Letkeän rento tunnelma, mutta täällä oltiin tosissaan. Tähän jengiin tunsin kuuluvani.

kuva 3

Keskustelua riitti hytissä sinne n klo 01.00 asti, jonka jälkeen itse laitoin Claptonit soimaan ja lähdin unten maille.

Lauantai 17.3.2007

klo 8:00

Oli aika herätä. Nurmiporat ja Turun merimies kömpivät ylös ja alas sängyistään. Aamutoimet ja aamupalalle. Maittavan murkinan jälkeen alkoi taas olla tosi kyseessä. Matka alkoi Lappeenrannan Toyota-kuskin naisystävän avustuksella kohti upouutta Energia-areenaa, jossa ensimmäinen matsi alkaisi klo 10.

Energia Areena

Turnaus siis ei ollut pelkkää viheltämistä, vaan muodostui karkeasti jaoteltuna kolmesta eri osiosta. 1. vihellys (jokaiselle vähintään kaksi peliä), 2. tarkkailu (jokaisen piti tehdä virallinen tarkkailu ja olla mukana tarkkailupalautteessa ”oikean” tarkkailijan johtaessa puhetta). 3. tärkeä osio oli tietysti koulutukset. Näiden lisäksi ohjelmassa oli yleistä pelien ja tuomareiden seuraamista ja positiivisten ja parannettavien osa-alueiden etsimistä. Näistä sitten keskusteltiin vertaispalautteen muodossa.

Virallista tarkkailutoimintaa harjoittivat jo mainitun Sami Rahikaisen lisäksi Etelä-Suomen koulutusvastaava Teemu Ajalin sekä Janne ”minä en pidä ihmisistä” Häikiö. Jokaisessa turnauspelissä oli tarkkailija.

Tarkkailija Häikiö seuraa peliä

Jos et itse viheltänyt, teit tarkkailua.

Pelien taso oli ehkä pieni pettymys. Onhan toki ymmärrettävää, että vaikka pelaajat yksilöinä ovatkin huippulaatua, ei yhtenäisen joukkueen muodostaminen onnistu heti. Joidenkin pelaajien taitotaso oli tosikovaa luokkaa ja hienoja yksilösuorituksia nähtiin useita.

Itse vihelsin molemmat matsini tamperelaisen Jere Alarukan kanssa, joka kuten allekirjoittanutkin kuuluu Sisä-Suomen A4-ryhmään. Pelit menivät kauttaaltaan ihan hyvin. Ottaen huomioon, että ne olivat ensimmäiset pelimme yhdessä, yhteistyö oli suht. laadukasta ja siitä saimme myös hyvää palautetta. Parannettavaa jäi mm. vastuualueisiin ja pallottoman pelin valvontaan.

Oli hauskaa ja kehittävää seurata kollegoiden toimintaa. Faktahan on se, että kahta samanlaista erotuomaria ei ole ja tämä oli tilanne myös meidän porukan kohdalla. Oli aktiivisempia kavereita ja vähän rauhallisempia – jokaiselta pystyi oppimaan jotain uutta.

Keskustelua erotuomareiden ja kouluttajien välillä (tai siis minun ja muiden välillä) herätti muutamat sääntötulkinnat ja yhteenlaskutehtävät: mikä onkaan seuraavan laskutoimituksen oikea tulos 2+2+10+5+20 = 9 vai 7 vai 5…? Miettikääpä sitä… Päädyimme siihen, että yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei ole, ja kenenkään ei tarvinnut tarjota kaljoja.

kuva 7

Aikataulu oli todella tiukka ja palautetta annettiin välillä ruokailunkin yhteydessä. Janne Häikiön ripityksen kohteena Vantaan omapoika Kalle ”myöskin pesistuomari” Hietanen ja Taneli ”merimies” Ahtiainen. (kuva 7)

Päiväpelien jälkeen matkasimme takaisin Tikkurilaan ja söimme lounasta. Ruokailun jälkeen oli vuorossa taas koulutusta. Tällä kertaa keskustelimme erilaisista haastavista tilanteista, joita huipulle tähtäävä erotuomari saattaa kohdata tai todennäköisesti myös kohtaa. Miten käsitellä tyrmääviä kommentteja, kuinka selvitä paineen alla ja mitä sitten kun kaikki menee päin persettä kovassa ja tärkeässä pelissä. Sitä sopiikin miettiä… Koulutuksen jälkeen osa porukasta alkoi valmistua iltapeleihin. Näyttämönä oli tällä kerta pian salibandyhistoriaan jäävä Ruskeasuon arena-center. Jälleen katseltiin ja tarkkailtiin pelejä.

Pelien jälkeen jälleen takaisin Tikkurilaan ja iltapalaverin jälkeen oli aika lämmitellä ja parannella kipeytyneitä lihaksia, joita tosin meidän ryhmässä oli ainoastaan Forssan 50 kiloisella teatteritähdellä. No any way, siellä sitten saunottiin valmentajien kanssa ja luotiin sitä vuorovaikutusta. Pelaajilla ei näihin karkeloihin asiaa ollut. Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, yksi turnauksen linjauksia oli päihteettömyys ja sitä noudatimme kuuliaisesti alusta loppuun asti.

Parin tunnin saunomisen jälkeen ahtauduimme taas hyttiimme ja iltatoimet saattoivat alkaa. Meininki meni kieltämättä varsin rajuksi. Porukan kokeneimmat kertoivat hyvinkin avoimesti erilaisista kokemuksistaan ja pelottelivat nuoria ja kokemattomia nurmiporia. Päädyimme kaikki yksimielisesti toteamaan, että suojavarusteet ovat tarpeellisia jokaisessa fyysistä kontaktia vaativassa lajissa. Mietimme, että kun kaikki meistä ei kuitenkaan voi saada Sipan lahjoittamia 2+10 pipoja, hankimme omat. Forssan Ville lupasi hoitaa asian. Villit keskustelut jatkuivat aina pikkutunneille asti, jolloin totesin, että nu räcker det, laitoin Nylon Beatit soimaan ja lähdin unten maille.

Sunnuntai 18.3.2007

klo 8:00

Yöunet jäivät todella vähiin ja olo oli kuin pahemmassakin krapulassa. No pakko oli nousta, kun peli Jeren kanssa alkaisi Energia-Areenalla klo 10. Aamupalalle ja auton nokka kohti 17km päässä olevaa hallia. Lauantaina meillä oli matkaoppaana Heikkisen Markun auton naisnavigaattori ja perille päästiin helposti, mutta tällä kertaa jouduimme klaaraamaan ihan itseksemme. Ensin ajoimme jonnekin Pakilaan, sitten käännyimme ja olimmekin Oulunkylässä… Prkl.. No onneksi hallille menevä bussi ajoi ohitse ja totesimme, että mennään sen perässä, niin ehditään. Juuri ajoissa hallilla ja sit ei kun kamat niskaan ja laatikkoon. Homma hoidettiin hyvin ja palaute siihen perään.

Sitten taas katseltiin kollegoiden suorituksia ja annettiin palautetta.

kuva 8

Sami Rahikainen antaa palautetta Forssan Ville Juholalle ja Espoon Tom Kirjoselle. Arvosanakin näytti olevan kympin luokkaa…(kuva 8)

Lounaan jälkeen vähän aikaa koulutusta ja sitten viimeiset pelit. Loppuhuipennus: tällä kertaa Sipan pipot lähtivät Forssaan ja Pietarsaareen.

Onnelliset Rami Pitkänen från Jakobstad ja Ville Juhola Forssasta

Jep. Siinä sitten lähdettiin Jeren kanssa hirveessä lumisateessa ajamaan kohti kotia. Väsynyt olo, mutta seuraavat pelit odottivat jo kotona.

Kiitos ensinnäkin koko Pohjola-cup jengille! Vastaavaa yhteishenkeä noin vähässä ajassa saa etsiä ja oli kunnia olla yksi teistä, eikun meistä. Ensi kerralla mietimme linjauksia varmaan siellä risteilyllä ja eiköhän se sääntökoekin onnistu.

Toiseksi haluan kiittää Sisä-Suomen erotuomarijohtoa sekä täällä Jyväskylässä että Tampereella ja kaikkia niitä tahoja, jotka osaltaan mahdollistitte tämän reissun. Kokemus oli ikimuistoinen, kiitos!

Ainiin. Kenellekään ei loppujen lopuksi jäänyt paha mieli. Jokainen saimme pipot ja Pohjola-Cup 2007 tuomaristo ei päästäkään pelaajia ihan 2+10:llä!