Ajankohtaista


RAIDAN TAKAA: Ennätysnainen
18.09.2014

Raidan takaa -haastattelusarjassa on alkamassa jo kuudes kausi. Aina pitää keksiä jotain uutta, joten aloitetaan Raidan takaa -syksy 2014 tavalla, jota aiemmin ei olla tehty: varaslähdöllä kauteen! Toki ajankohta puoltaa paikkaansa sikälikin, että viralliset salibandysarjatkin alkavat aina vain aiemmin, ja ensimmäisiä liiton otteluita on jo nähty juniorikarsinnoissa.

Kun kyseessä on varaslähdön tyyppinen erikoisjuttu, haastateltavankin täytyy olla spesiaalikategoriaa. Ja niinhän hän onkin! Mervi Flinkman on tuttu nimi vähänkään salibandya ja varsinkaan erotuomaritoimintaa seuranneille. Hän on nähnyt omin silmin kaukalon laitojen sisäpuolelta varsinkin naissalibandyn kehityksen valtakunnassa.
Flinkmanilla on hallussaan ennätys, jota tuskin tullaan rikkomaan koskaan. Hän on viheltänyt jo yhteensä 362 naisten Salibandyliigan ottelua (joista 100 pudotuspelejä). Flinkman on valittu naisten liigan erotuomariryhmään myös alkavalle kaudelle. Historiasta Flinkmanin tilastoista löytyy myös yksi vihelletty miesten divariottelu. Jotkut voivat muistaa hänet siitäkin, etttä vanhassa sääntökirjassa (siis siinä edellistä edellisessä) hän oli kuvissa se, joka näytti mallit kaikista erotuomarinäytöistä.

Mervi Flinkman kertoo iäkseen “lähemmäksi neljää- kuin kolmeakymmentä” ja työkseen hän on asiantuntija kehittämistehtävissä. Perheessäkin on lajivivahdetta, sillä miehensä hän löysi miltei vuosikymmen sitten salibandykentältä. Kotona riittää vauhtia, jota tuovat kaksospojat sekä kaksi “karvaista lasta”, borderterrierit Laku ja Mocca.
Flinkmanin harrastuksiin kuuluvat erotuomaroinnin lisäksi agility, yhdistystoiminta, kaikenlaiset ryhämlikuntatunnit (spinning, kuntonyrkkeily, jumpat, kehonhuolto), minkä lisäksi hän tykkää lukea paljon laidasta laitaan, kirjoista aikakauslehtiin.

Mutta päästetäänpä Mervi itse kertomaan kokemuksiaan, näkemyksiään ja havaintojaan vuosien varrelta. Haastattelussa saamme valaistusta muun muassa siihen, miten naisten Salibandyliiga on muuttunut erotuomarin vinkkelistä, kuinka uran alkuun vaikuttivat kuuluisat Parviaiset ja mitä Flinkman ajattelee yhden liigafinaalin mallista?
Ja sokerina pohjalla: miten ihmeessä Mervin uraan liittyy lammashaka saksalaisella maaseudulla? Lukekaa, olkaa hyvät!

Lue lisää...

27.02.2015RAIDAN TAKAA: Meno chilliä, menu chiliä
16.02.2015RAIDAN TAKAA: Puumalan Bono
23.01.2015RAIDAN TAKAA: Liigavihellyksiä vuoden ympäri
04.11.2014RAIDAN TAKAA: Eräjorma pohjoisesta
02.10.2014RAIDAN TAKAA: Opiskelurahan keruusta cup-finaaliin
18.09.2014RAIDAN TAKAA: Ennätysnainen
26.03.2014150 täyteen
19.03.2014RAIDAN TAKAA: Semifinal Special: Anssi Silvo – Honest for The Game
09.03.2014RAIDAN TAKAA: Ura urkeni Kannuksesta
18.01.2014RAIDAN TAKAA: Pillimies Pietarsaaresta
02.12.2013RAIDAN TAKAA: BB-Kakin ex-pari tähtää ylös
27.11.2013RAPORTTI: Tuhansia torjuntoja, vihellyksiä ja pari lohenpunaista
20.11.2013Harjoituspelit
18.11.2013MENOVINKIT: Keski-Suomen salibandymenot vkonlopulle
06.11.2013MENOVINKIT: Keski-Suomen salibandymenot vkonlopulle
03.11.2013RAIDAN TAKAA: Harrastus vei vihille asti
03.10.2013RAIDAN TAKAA: Kalamies tahtoo flow-tilaan
11.03.2013Palokassa koolla kolmikko huikealla kokemuksella
10.03.2013Reijo Lampiselle 100. ottelu naisten liigassa
18.02.2013RAIDAN TAKAA: Basaarit hiljaa ja boksia änäriäijille
17.01.2013RAIDAN TAKAA: Tuomari tois puol jokke
23.12.2012RAIDAN TAKAA: Kotkan poika siivet selässä
04.12.2012Kulissien takana ja katsomon puolella
03.10.2012Andrew Lewis viheltää MM-kisoissa
26.03.2012Andrew Lewis sai 100 peliä täyteen
09.02.2012Kapteeni Kylmämaa
16.01.2012Slayer ja pilli soi
07.12.2011Salibandya ja seikkailu-urheilua
05.11.2011Savolainen Hämäläinen
14.09.2011Huumorin ystävä kehyskunnasta
02.09.2011Erotuomarikoulutukset täydessä käynnissä.
13.06.2011Kesset palkitsi kauden parhaita
29.05.2011KeSSet puristi neljänneksi erotuomarien SM-kisoissa
06.04.2011Mr. Lewis – Kessetin kansainvälisin
02.02.2011Nyt puhuu Pekkinen
26.01.2011Kurkistus MM-kisojen kulissien taakse
03.01.2011Toimitsijakoulutusta
28.12.2010Tähdistötuomari Raikka raikaa
15.12.2010Porilainen kaikilla mausteilla
26.11.2010Kessetin Lasse haastoi Happeen Lassen
26.11.2010Lasse vs. Lasse trailer
12.11.2010Reijo Lampinen 50 vuotta
10.11.2010Kapteenisto kävi kylässä
04.11.2010"Ulvova" Mylläri Raidan takaa haastattelussa
25.10.2010Vallivaara (ja Hartikainen) vierailulle Jyväskylään.
25.10.2010Läski ja Luikku korvat höröllä kaukalon laidalla. Tsekkaa uusin L&L!
14.10.2010L&L sanailee säännöistä ja vähän muustakin.
07.10.2010Ilkka Siiki erotuomariksi MM-kisoihin
16.08.2010Suunnitelma erotuomarikoulutusten järjestämiseksi kaudella 2010-2011
03.04.2010L&L pohtii kasetin kestävyyttä.
10.03.2010Kokkonen kentälle
23.02.2010Sirkka tässä välissä.
03.02.2010Silvo sivaltaa
28.01.2010Tuomarit koolla - Poliisi paikalla.
09.01.2010Raidan takaa
04.12.2009L&L-blogi ja punainen kortti.
16.11.2009Kesset.com uudistui.
26.05.2009Kessetille SM-hopeaa
04.05.2009Vuola nuorten MM-kisoihin pikahälytyksellä
 Näytä uusimmat..
 
Kirjaudu

 
 



Kävijöitä tänään:72kpl
Kävijöitä tällä hetkellä:2kpl




Copyright:   Kesset ry   |   Paavo Kantola